Miran mietteet Tahkon täysmatkan voitosta!

Tahkon täysmatka 15.8.2015 (3,8km-180km-42,2km)

teksti: Mira Leskinen

Tahkon ja #kerääkokosarja voittaja Mira! Kuva: Bullseye Photography

Tahkon ja #kerääkokosarja voittaja Mira! Kuva: Bullseye Photography Teemu Ojapalo

 

Lauantaina 15.8 kisattiin Tahkon upeissa maisemissa Finntriathlonin viimeinen kilpailu tälle kaudelle. Vaihtoehtoina olivat ¼, ½ sekä täysmatka. Kuukausi ennen kisoja olin vielä siinä uskossa että starttaan puolimatkalle, vaikka täysmatka kutkutteli kovasti mieltä. Kunnioitus tätä kuninkuusmatkaa kohtaa on niin suuri, että kyseenalaistin oman kuntoni.

Kisojen lähestyessä rakas kummienoni kuoli. Pari viikkoa meni täysin sumussa ja suru vei voimia. Kuitenkin silloin päätin, että starttaan täydelle matkalla oli kunto mikä tahansa. Elämä on yllätyksiä täynnä, eikä näistä päivistä tiedä koskaan etukäteen. Teen sen enolle! Täysimatka oli myös Finntriathlonin #kerääkokosarjan viimeinen osakilpailu, joten hyvä syy myös osallistua niin tuleepahan todella kerättyä koko sarja.  Valmistautuminen ei siis ollut paras mahdollinen, mutta yritin kääntää asiat voimavaroiksi.

Saavuin Tahkolle perjantaina hyvissä ajoin, jotta ehdin rauhassa laittamaan kisavarusteet kuntoon, kisainfoon ja latautumaan koitosta varten. Kävin vielä iltapäivällä Velo&Oxygenin teltalla, jossa vaihdettiin järeemmät ja rullaavammat kumit pyörään ja samalla kuuntelin tarkasti oikeaoppisen renkaan vaihdon, jos sattuisi rengas puhkeamaan. Kiitos tästä, erittäin hyvää palvelua!

Lauantaina herätys oli 4.50 ja siitä suoraan aamupalalle. Kahvit ja sämpylät naamariin ja eikun kamojen vienti kohti vaihtoaluetta. Aamu oli todella kaunis ja sää mahtava! Hieno kisapäivä siis tiedossa.

Startti tapahtui vedestä ja kaikki täysmatkalaiset lähtivät samaan aikaan kello 8.00. Uinti tapahtui kahtena kierroksena+ sillan jälkeen loppusuora kohti vaihtoaluetta. Hain uintipaikan ensimmäisestä rivistä Teemu Lemmettylän vierestä. Olipa hieno tunne, olin niin polleena! Nämä ovat niitä hetkiä, joita on kiva muistella.

Startti pamahti ja eikun kauhomaan. Heti kävi selväksi, että raskas uinti tiedossa. Aallot olivat melkoisia ja suunnistaminen vaikeaa. Vetelin siksakkia ja yritin löytää hyvää rytmiä. Ensimmäisen kierroksen olin kärjen tuntumassa, mutta toisella kierroksella tipuin kyydistä ja uin yksin. Sillan jälkeen loppusuora oli aivan tyyni, joten tuntui että uinti lähti lentoon. Aallokoiden jälkeen uinti oli niin kevyttä – nautin! Uintiin meni aikaa hieman alle tunti. Ajattelin, että ihan ok tuossa tuulessa ja tuiskeessa.

Kuva: Bullseye photography Teemu Ojapalo

Kuva: Bullseye photography Teemu Ojapalo

Pyörä alle ja singertämään kohti Varpaisjärveä. Pyörä ajettiin neljänä lenkkinä + pieni lisälenkki ensimmäisellä kierroksella. Lähdin liikenteeseen todella kevyesti. Ensimmäiset kaksi kierrosta tuntui sunnuntailenkkeilyltä, ja mietin että pitäisikö lisätä vauhtia. Söin ja join tasaisin väliajoin, jotta vire pysy yllä. Kolmannella kierroksella oli pakko käydä pissalla. Yritin kokeilla, josko olisi onnistunut vauhdista virtsaaminen, mutta ei. Pakko pysähtyä, ei olisi millään malttanut.

Kuva: Pekka Vallo

Kuva: Pekka Vallo

Viimeinen kierros pyöräilyä oli parasta menoa! Söin snickers patukan, ja tuntui että se meni suoraan reisiin. Ajo tuntui niin hyvältä ja uskalsin ajaa reippaammin viimeisen pätkän.
Vaihtoalueelle saapuessa ajattelin, että nyt se lysti alkaa ja katsotaan miten jalka nousee maratonilla. Ennen tätä suoritusta en ollut juossut maratonia ja pisin juoksulenkki oli alle 30km.
Juoksu tapahtui neljänä lenkkinä + pieni lisälenkki, jotta kilometrit tulivat täyteen. Juoksu lähti hyvin käyntiin. Lähdin juoksemaan rauhallisesti ja yritin hakea vaan rentoa rytmiä. Piazzan eteen saapuessa sain ihan älyttömät tsemppaukset ja kannustukset yleisöltä ja kuuluttajilta. Iso kiitos jo tässä vaiheessa! Varsinkin kuuluttajien Antin, Aki P ja Aki T juttuja kuunneltaessa ei voi olla hymyilemättä. Parasta!

Sitten se alkoi. Vatsavaivat, joita olin pelännyt. Ensiksi vatsassa hölskyi ja pisti. Otin jokaisella huoltopisteellä vettä ja omia geelejä. Kävelin myös kaikki huoltopisteet. Tulevaisuudessa täytyy opetella pitämään juoksurytmi päällä myös huollossa! Energia alkoi imeytymään, mutta sitten vatsa alkoi toimimaan liikaa. Toisella kierroksella kaikki energia ja ajatukset olivat vessapaikkoja miettiessä. Missä seuraava bajamaja vai menenkö puskaan. No, menin puskaan. Hieman helpotti oloa, mutta silti vatsassa väänsi. Siinä hölkötellessä mietin, että ihan sama vaikka jaloissa tuntuisi pahalta tai matka alkaisi painaa, mutta vatsavaivat on ne kaikista pahimmat! Yritin kääntää ajatukset pois vatsasta.

Viimeisellä kierroksella jännitin että milloin se kuuluisa seinä tulee vastaan!? Eipä näkynyt seinää. Totta kai rasitus tuntui ja välillä oli hankalampia kilometrejä, mutta totaalista stoppia ei tullut missään vaiheessa. Iskä huusi vielä viimeisellä kierrokselle lähdettäessä, että toisena tuleva ottaa kiinni. Vatsaa kuunnellen yritin kiristää vauhtia ja viimeiset 5km oli jo juoksua. Ainakin se tuntui siltä! Sain vielä ihan älyttömän loppukirin ja juoksu tuntui hyvältä. Samalla mietin, että vielä joku kerta mun pitää uskaltaa aloittaa reippaasti ja juosta tälläistä vauhtia koko matka.

Sillalla aloin fiilistelemän ja nauttimaan tästä matkasta. Vielä pieni loppunousu ja kaartaminen maaliin. Loppusuoralla kädet ilmaan, voitin itseni, mutta voitin myös kisan! Terveiset pilvenreunalle, mä tein sen, jes!

Loppuaika oli 10:28:46. Suoritukseen pitää olla tyytyväinen, vaikka jossiteltavaa ja nälkää jäi!

Selväksi kävi se, että kuntoa löytyy ja nämä pidemmät matkat ovat se mun juttu! Vedin ehkä jopa liikaa mukavuusalueella, mutta parempi näin ekaksi kerraksi. Ensi kerralla pitää uskaltaa aloittaa reippaammin. Täytyy myös ottaa enemmän selvää tankkauspuolesta ja perehtyä mun herkkään vatsaan vielä enemmän. Olisi vaan niin hienoa, että joku kerta saisin semmoisen kisan alle, että voisin vaan keskittyä ja suunnata energian eteenpäin menemiseen, eikä suoliston toimintaan. Hanurista, kirjaimellisesti!

Kiitos paljon kannustajat, tsempparit ja kaikki jotka oli hengessä mukana! Teistä saa niin paljon energiaa, että geelit ja urkkajuomat jää ihan surutta kakkoseksi!

Kiitos Finntriathlon!

Tämä oli mun ensimmäinen täysimatka, mutta ei todellakaan viimeinen. Tää oli vasta lämmittelyä tulevaa varten.

-Mira Leskinen

Kuvat: bullseye photography Teemu Ojapalo

Pyöräkuva: Pekka Vallo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s