Kuopio Triathlon & Challenge Turku

Triathlonin kisakausi alkaa Suomen kisojen osalta lähestyä loppuaan. Pari viikkoa takaperin Kuopiossa skabailtiin perusmatkan SM-titteleistä ja Turussa Challenge puolimatkalla.

Kuopion sää ei antanut armoa kisaajille. Lisähaastetta saatiin päivän aikana yltyneestä aallokosta, puuskittaisesta tuulesta ja sateesta. Onneksi triathlonistit ovat terästä, eikä olosuhteet hidastaneet kilpailijoita. Myös HEAD-urheilijat pitivät hyvää vauhtia päällä koko päivän.

IMG_20160813_132722Naisten yleisessä sarjassa Mira taisteli itselleen SM-pronssia, ollen jälleen oman sarjansa ensimmäinen vedestä noussut. U23 sarjassa Erika Parviainen otti voiton nimiinsä. Samoin teki Henrika Parviainen U19 sarjassa. Kaikilta vakuuttavaa menoa ja vaikka matka alkoi juoksuosuudella tehdä tehtävänsä, saatiin naisten välille vielä tiukka loppukiri aikaiseksi.

IMG_20160813_161751HEAD on mukana tukemassa myös Finntriathlonin Junioritiimin toimintaa. Tiimiläiset tekivät loistavia suorituksia omissa sarjoissaan! Perusmatkan U19 sarjoissa Reetta pronssille ja Robin hopealle. SM pikamatkan U17 sarjoissa Rita neljänneksi ja Mika pronssille. U15 sarjassa sekä Olivia että Olli-Pekka voittoihin.

Lisää tuloksia täältä.

Sunnuntaina kisattiin puolimatkan Challenge Turku. Pro sarjassa kolmanneksi sijoittui HEAD-urheilija ja Team Sport for Goodia edustava Henrik Goesch ajalla 3:49:41. Sarjan voitti slovenialainen Jaroslav Kovacic ajalla 3:48:03 ja toiseksi tuli saksan Timo Bracht, 3:49:07. Ikäryhmissä Ilkka Utriainen (4:11:57) voitti oman sarjansa 30-34 ja Jani Puhakka sijoittui samassa sarjassa neljänneksi (4:26:50). Lisää tuloksi täältä. Ilkan ja Janin ajatuksia kisan kulusta alla.

13923587_1496825573676213_2254352359557074847_o

(c) Challenge Finland

Ilkan kommentit kisan jälkeen:

”Oli todella hienoa päästä kilpailemaan oman kotikaupungin hyvin järjestettyyn Challenge Turun puolimatkan kilpailuun. Kilpailu lähti hienosti liikkeelle, sillä pysyin uinnissa alusta asti kärkiryhmässä. Nopean vaihdon jälkeen pääsin ensimmäisenä pyöräosuudelle. Pyörä ei kuitenkaan kulkenut toivotulla tavalla, vaan teho tippui täyden matkan teholle. Juoksu lähti kuitenkin rennosti liikkeelle ja sain pidettyä saman vauhdin koko matkan. Lopputuloksena sain ihan hyvän kilpailun aikaiseksi ja se palkittiin ikäsarjalähdön kolmanneksi nopeimmalla ajalla ja oman sarjan voitolla. Tästä on hyvä jatkaa kohti Havaijin MM-kilpailua!”

Samassa sarjassa Jani otti haltuunsa neljännen sijan:

14018120_10154310807003726_1192639153_n”Kilpailuaamuni alkoi klo. 5.30 herätyksellä ja aamiaisella. Ulkona satoi vettä ja oli 12°C lämmintä. Olotilani oli erittäin jännittynyt, koska kausi ei ollut sujunut odotusten mukaan. Kilpailu aamuisin yleensä kuuntelen musiikkia ja käyn suorituksen mielessäni läpi. Vanhana uimarini minusta on jännä, että juuri uintiosuus jännittää minua kaikkein eniten, niin myös tällä kertaa. Turun kisa poikkesi muista kesän kisoista siinä, että olin pystynyt tekemään hyvät valmistavat harjoitukset ja tämä jos mikä antoi toivoa kilpailupäivään. Tavoitteeni kisaan lähdettäessä oli selkeä, oma PB sekä MM-kisa slotti ensi vuodelle. Lähtölistaa selaillessa tiesin, että kovaa saisin mennä jotta MM-kisoihin olisi asiaa.

Kilpailualueelle siirryin noin klo. 7.45, pyörän viime hetken tarkistus sekä varustepussit omille paikoilleen. Kaikki kun oli kunnossa, niin ei muuta kun starttipaikalle odottelemaan uinnin lähtöä. Uinti suoritettiin ihan Turun keskustassa Aurajoessa. Lähdöt tapahtuivat porrastetusti, PRO:t klo. 9.00, AG 18-44 klo. 9.03 sekä AG 45-64klo. 9.08.

Uinnin startti tapahtui osaltani klo. 9.03, ensimmäiset 200m kauhoin vimmatusti yrittäen pysyä ns. pääjoukossa. Tänä kesänä minulla on ollut hirveän vaikea saada uinnin rytmistä kiinni kun uidaan pitkää ja kovaa. Altaassa homma on kyllä toiminut mutta avoveteen siirryttäessä olo tuntuu jotenkin hätääntyneeltä. Sama kaava toistui Turussa, ensimmäisillä poijuilla meno tuntui vielä siedettävältä. Pitkä siirtymä oli todella raskas, tuntui kuin olisin uinut ristiaallokossa ja tekniikka hajonnut täysin. Viimeinen käännös oikeaan punaiselta Challenge poijulta ja pitkällä liukuvalla käsivedolla kohti rantautumista. Rantautuminen tapahtui noin 2m leveää ramppia pitkin. Ramppi oli melko liukas, mutta onneksi kilpailuhenkilöstö oli avustamassa ylös tulossa. Uintiin käytin aikaa 26min24s.

14011786_10154310807258726_1843975147_nVaihto tapahtui vauhdikkaasti ja pääsin hyvissä isku asetelmissa pyörän päälle. Pyöräily osuus suoritettiin pääsääntöisesti Helsinki-Turku moottoritiellä, siirtymiä lukuun ottamatta. Alakanttiin menneen uinnin jälkeen pyörä kuitenkin lähti kulkemaan todella hyvin. Sain jo siirtymätaipaleella nostettua omia asetelmia roimasti. Saavutettuani oman sarjan nimekkäitä urheilijoita, tiesin että tänään taistellaan oikeista sijoituksista. Tehot sain pidettyä koko pyöräilyn ajan tasaisena. Pyöräilyyn käytin aikaa 2h23min11s.

Toinen vaihto sujui todella hyvin ja pääsin noin 50m sarjamme kolmosen perään juoksemaan. Juoksu tuntui heti alusta todella hyvältä ja rennolta. Tätä fiilistä olen odottanut koko kesän, ei kramppeja. Juoksu oli minusta kisan yksi kohokohta. Oli mieletöntä taistella Villen ja Jarnon kanssa podjum-paikasta pitkin Aurajoen rantaa. Sitä voisi kuvata todelliseksi Iron battleksi! Juoksuosuus juostiin neljänä 5.4km kierroksena. Ensimmäiset 10km meni todella hyvin, eikä mitään väsymisen merkkejä ollut havaittavissa. Tässä vaiheessa olin siirtynyt sarjassamme kolmanneksi, mutta Ville ja Jarno kolkuttelivat aivan kannoilla. Kolmas kierros koitui osaltani vaikeaksi, vauhti hieman hyytyi ja kilpakumppanini näkivät tilaisuuden tulleen. Tässä vaiheessa ero kasvoi sen verran suureksi, että ajattelin pelin olleen pelattu. Neljännen kierroksen alussa perus energiahuolto, mutta tällä kertaa otin lisäksi kupillisen Red Bullia. Ja kuinka ollakaan juoksuvauhtina alkoi nousta ja askel alkoi lentää. Vielä sain pikkuisen toivon jyväsen, kun näin Jarnon selän noin 200m päässä. Ajattelin mielessäni, että enää ei ole kuin noin 8min tuskaa jäljellä ja sitten se on ohi. Joka askeleella pääsin lähemmäksi ja lähemmäksi, kunnes kilometri ennen maalia laitoin kaikki peliin. Maalilinjan ylitin sarjamme neljäntenä, kovan loppukiri kamppailun saattelemana. Juoksu oli ehdottomasti kesän parasta. Juoksuun käytin aikaa 1h33min9s.

Kokonaisuudessaan kisat menivät täydellisesti, vaikka talvella odotukset olivat paljon kovemmat. Vaikea kesä takana, mikä on automaattisesti näkynyt harjoittelussa. Onnistuminen ei olisi voinut tulla parempaan paikkaan, ja mikä fiilis. Saavutin asettamani tavoitteet kilpailussa, ennätys parani noin 8min mikä kirjataan nyt 4h26min50s. Sekä se kaikkein tärkein, sain osallistumisoikeuden Slovakian Samorissa järjestettäviin Challegen MM-kisoihin. MM-kisat tulevat olemaan yksi kauden 2017 pääkilpailuistani. Nyt on aika ladata akkuja ja nauttia hetki kaikesta muusta kuin urheilusta.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s