Katariina valloitti Witches Hillin, The Beastin ja Stairway to Heavenin Sveitsissä

Katariinan kisaraportti Ironman 70.3 Rapperswil-Jona

Teksti: Katariina Soikkanen

Aurinko paistaa niskaan porottavan kuumana, jalat tuntuvat lyijynraskailta ja orastavasta nestehukasta kielivät vilunväreet viistävät selkää. Edessä ”Stairway to heaven” ja toinen samanlainen juoksukierros. Mieleen hiipii tuttu ajatus, miten sitä on taas tullut lähdettyä kisaamaan?

Viime vuoden Budapestin Ironman 70.3 kilpailukokemuksen myötä päätimme poikaystäväni kanssa osallistua myös tänä vuonna Ironmanin puolikkaalle. Päädyimme sijainnin ja ajankohdan perusteella Sveitsin Rappeswil-Jonan kisaan. Päällimmäisenä tavoitteena oli onnistunut kauden avaus, mutta salaisesti mielessä pyöri Budapestin kolmannen sijan myötä mahdollisuus kisapaikkaan Zell-Am-Seessä suorituksen onnistuessa.

Aiemmin Sveitsi oli tullut tutuksi kauniina lumisten vuoristojen maana useiden laskettelumatkojen myötä, joten yllätys lentokentällä oli suuri, kun perjantaina ovesta ulos astuttaessa etelämatkoilta tuttu kostea kuumuus iski vastaan. Onneksi sunnuntaiksi oli luvattu +21 astetta, 1m/s tuulta ja mahdollisesti sadetta juoksuun, siis täydellinen kisasää!

Tustutumista upeaan uintiosuuteen

Tustutumista upeaan uintiosuuteen

Kisa-aamuna tuli kuitenkin selväksi, että säätiedotus ei tulisi pitämään paikkaansa. Seitsemältä aamulla mittarissa oli +22 astetta ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Viileästä kisasäästä nauttivana minulla olisi hikinen päivä edessä. Uinnissa kaikki naiset starttasivat samassa lähdössä. Startissa päätin sijoittua rohkeasti eturiviin, mutta hieman oikeaan reunaan. Starttasin suoraan lähtöä valvoneen kajakin kyljestä, mikä oli nappivalinta, koska toiselta puolelta minulla oli yli metri väliä seuraavaan kanssauimariin. Pääsin alusta asti ilman pahempia konflikteja uimaan omaa rytmiäni ja uinti tuntui koko matkan hyvältä. Aikasempiin pukuihini nähden Headin Black Marlinissa kädet liikkuivat todella hyvin eikä vasen olkapää kipeytynyt kuten aikaisemmin. Rantautuessa pettymys olikin kova, kun kello näytti 34.50, vaikka olin varma, että olisin uinut 34 minuuttiin. Tuudittauduin selvästi uinnin aikana liian hyvään fiilikseen, jolloin viimeinen puristus jäi puuttumaan.

Vaihto sujui ongelmitta ja pyöräreitin ensimmäiset 10km lähtivät hyvin käyntiin loivasti kumpuilevassa maastossa. Noin 10km kohdalla käännyttiin ensimmäiseen koitokseen, kun edessä oli 10 astetta nouseva ”Witches hill”. Nopeasti oli selvää, että paras taktiikka oli vain puskea eteenpäin kevyimmällä välityksellä eikä vilkuilla nopeusmittaria, jonka lukemat olisivat vain aiheuttaneet lisätuskaa. Kannustus mäessä oli huikeaa, osa kannustajista oli jopa pukeutunut noita-asuihin. Mäen päältä alkoi kapea ja hyvin terävästi kaartava vaativa lasku, missä poikaystäväni todisti yhden ulosajon sekä kaatumisen (onneksi molemmat kisaajat kuulemma jatkoivat matkaa). Laskun jälkeen oli lyhyt tasainen pätkä, jonka jälkeen alkoi ”The beast” eli 10km yhtämittainen, jyrkkä nousu, joka tuntui loputtomalta. Mäen jälkeen seurasi vauhdikas alamäkiosuus, ja onneksi talvella oli tullut leireiltyä Fuerteventuralla, muuten jyrkkien ja mutkittelevien alamäkien lasku olisi jännittänyt vielä enemmän. Vielä yhden nousupätkän jälkeen lasketeltiin käytännössä reitin alkuun, mistä sama kierros alkoi uudestaan. Toisen kierroksen alussa muutama samassa ikäsarjassa kilpaillut nainen meni minusta ohi. Yritin iskeä heidän peräänsä kiinni, mutta reidet eivät totelleet. Tässä vaiheessa oli selvää, että top 5 sijoitus ei olisi todennäköinen, koska heikkona uimarina kirin yleensä pyöräilyssä ja juoksussa. Lopulta kurvasin juoksuvaihtoon 2.48 pyöräilyn jälkeen.

Edessä siintää ”Stairway to heaven” ja 40 askelmaa

Edessä siintää ”Stairway to heaven” ja 40 askelmaa

Jo pyöräilyssä polttanut kuumuus alkoi tuntua toden teolla juoksussa. Tavoitteeni oli juosta 4.30km/h, mitä vauhtia ensimmäiset 2km taittuivatkin mallikkaasti. Tämän jälkeen alkoikin koko juoksun kestänyt vuoristorata, missä vireystilani ja vauhtini sen mukana tempoili 4.10-5.1min/km välillä. Rankka pyörä ja pahimmillaan +32 asteen helle alkoivat tuntua kropassa, ja raskaita jalkoja koeteltiin kahdesti kivuttavassa 40 askelman portaikossa (Stairway to heaven). Puolikas taittui lopulta aikaan 1.40 kokonaisajan ollessa 5.09 ja sijoitus 11. Sekä sijoitus että aika olivat pettymyksiä, mutta fiilis kisan jälkeen oli silti loistava. Onneksi minulle suurin motivaation lähde on huomata, miten paljon kovakuntoisia naisia riittää. Etenkin jos haluaa pärjätä näin kovissa karkeloissa, on kunnon todella oltava kohdillaan.

Vaikka tavoitemielessä kisa ei mennyt nappiin, oli se upea kokemus. Niin reitti, paikka kuin järjestelyt olivat huippuluokkaa enkä ole ikinä pyöräillyt tai kisaillut yhtä upeissa maisemissa. Suosittelen kisaa ehdottomasti kaikille, jotka harkitsevat Ironman 70.3 kilpailuihin osallistumista.

Kotiin viemisinä kesän seksikkäin rusketus☺

Kotiin viemisinä kesän seksikkäin rusketus☺

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s